maanantai 22. joulukuuta 2008

tiistai 16. joulukuuta 2008

Kuvia vuosien takaa

Vanhoja kuvia selatessa tuli tunne, että pulit taitaa pitää juoksemisesta :D


Ensin Poppa








Kian tyylinäyte





Kia oli pentuna muutenkin kovin puuhakas :D





perjantai 12. joulukuuta 2008

Suolitukosta ja pentuja!

Popsu säikäytti viime viikon keskiviikkona olemalla todella heikossa kunnossa. Poika oli syönyt edellisenä päivänä rustoluuta joka ei suostunut tulemaan ulos. Puolenpäivän aikaan oltiin metsässä tunti, ja koko lenkin ajan Popsu yritti käydä kakalla alun paria ripulia lukuun ottamatta mitään ei kuitenkaan tapahtunut.
Tuolloin en vielä osanut olla huolissani, sillä koirat ei olleet pitkään aikaan saaneet rustoja ja odotettavissa oli, että Popsun maha olisi seuvaavana päivänä löysällä.

Jouduin jättämään koirat kotiin ja suuntaamaan töihin. Töissä olin pari tuntia ja kävin kodin puolella katsomassa tilannetta ja päästin Popsun ulos. Obe oli oksentanut sisälle useita kertoja lisäksi lattialta löytyi verta!
Ulkona se yritti pukertaa kakkaa, mutta vieläkään ei mitään muuta veren lisäksi tullut.
Otin pojan työpaikan puolelle, että pystyin tarkkailemaan sitä, eikä sitä kyllä kauan tarvinnut tarkailla kun totesin, että kaikki ei ole kunnossa. Popsu istui jalkojeni juuressa täristen ja kuolaten lisäksi koira näytti selvästi turvonneelta. Soitto lääkärille ja auton nokka kohti eläinklinikka Herttaa (onneksi oli pomon auto käytössä).

Popsusta otettiin röngtenkuva jossa näkyikin ihan selvä tukos ja tukoksen johdosta maha oli täynnä kaasua minkä takia Popsu näyttikikin niin turvonneelta. Mies sai ensihoidoksi kipulääkettä ja antibioottiruiskeen jonka jälkeen mentiin ulos antamaan suolihuuhtelu lääkkeen muodossa. Lääke ei kuitenkaan auttanut tukoksen kanssa vaikka ripulia kaaressa lensikin.
Sisällä Poppa laitettiin tippaan, ELL sanoi tipan laiton voivan vähän nipistää, mutta mies raasu makasi maassa aivan raatona - hyvä kun vähän silmiään jaksoi avata. Nestettä saatuaan menimme uudestaan ulos ja tällä kertaa suoritettiin suolihuuhtelu vedellä ja voi onnen päivää kun sen jälkeen maahan kopsahti kaksi luun palaa!

Mukaan saimme parafiiniöljyä ja seuraavaksi päiväksi kontrolliajan. Popsu oli aamulla ehkä hivenen väsynyt, mutta lenkillä jo piristyi ja kontrollissa jo täysin voimissaan - hyvästä peruskunnosta ei lienee ollut haittaa :)

Oli kyllä kaameaa katsoa omaa rakasta karvakasaa niin huonossa kunnossa. Se muutos siitä normaalista energisestä vaikkakin perusluonteeltaan rauhallisesta koirasta oli niin huikea. Onneksi tuo on jo mennyttä aikaa ja mies porskuttaa taas normalliin malliin :)


Sitten perheenlisäys uutisiin! Maurista tuli isä ke-to välisenä yönä kuudelle pienelle puli lapselle (2u + 4n). Luuttu äiti ja lapset voivat hyvin, isä ei tajua mitään :D
Lisätietoja pennuista: Anna-Kaisa Varis puh. 045-1103 754, email: akvaris@hotmail.com


Itse kävin 8-9.11. kasvattajakursilla nyt vain odotetaan kennelnimeä.


Reenirintamalla ei oikein ole kerrottavaa. Popsun kanssa ollaan käyty hallilla kerta viikkoon, mutta koska meillä ei tällä hetkellä ole kouluttajaa niin ei reenistä meinaa tulla mitään, kyllä minä ihan selkeästi tarvitsisin ihmisen joka kertoo mitä tehdä :/

keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Synttäreitä, reissua ja karvan leikkuuta

9.10. juhlittiin Kian synttäreitä jättämällä päivänsankari yksin kotiin minun ja Popsun suunnatessa Rovaniemelle. Ei ehkä parhaat pileet, mutta Touko snaku piti Kialle seuraa reissumme ajan. Kiitokset Johannalle Kian hoidosta :)

Matkaan otimme Hannan Didon joka oli käynyt Unkarissa asti näyttelyissä.
Perjantai aamuna sitten saavuttiin Didon ja Popsun kanssa Rovaniemelle Hannan ja Eimin luokse. Poroja ei nähty, vaikka Poppa niitä metsästä kovasti hakikin, mutta muuten oli kyllä mukava loma!

Käytiin moikkamassa sukulaiskoiria, kuvassa Kian sisko- ja velipuoli Eimi ja Allu. Allu oli ihanan miehekäs ja aivan mahtava poika muutenkin. Betralla (Eimin ja Allun äiti) on hauska tapa leikkiä pallolla tismalleen samalla tavalla Popsun kanssa :D



Ulkoilu kuvat jäi kovin vähiin, kun vanhan kamerani akku on niin lopussa, että latauksesta huolimatta ei kestä kuin hetken.
Kyllä tämmöinen etelän tyttö tuli kateelliseksi lenkkimaastoista, on se pikkuisen eriasia hiippailla vaaroilla..








Agikentälläkin ehdittiin käväistä :) Kuvissa Hanna Didon ja Eimin kanssa.







Poppa pääsi reissun aikana tosiaan karvoistaan. Onnistui ennen matkaa jäämään rastoistaan renkaaseen "kiinni" niin, että hajoitti koko renkaan joten sen jälkeen ei enää tarvinnut miettiä mitä karvan suhteen tehdään. Kyllähän se kirpaisi ja hetken jos toisenkin taisin vaan hiplailla rastoja ennen kuin uskalsin saksiin tarttua.

Tältä näytettiin ennen operaatiota.



Popsu ja karva.



Poppa ja kalju masu (nurkassa Dido).




Ja tämän näköinen miehestä kuoriutui.




Lopuksi vielä ainut kimppa kuva kolmikosta.




Tänään on sitten juhlittu Popsun synttäreitä, miehellä on ikää jo 7 vuotta! Onneksi kaveri jaksaa painella ihan entiseen malliin! :)

Synttäreitä juhlitiin luiden parissa.

keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Mauri on piiloblondi..

.. agikouluttajamme mielestä :D

Eilen sis Maurin kanssa reeneissä ja pikkumies oli taa oma vallaton itsensä. Ohjaaja onkin aina tunnin jälkeen ihan mustelmilla kun jätkä esteiden suorittamisen välillä hyppii päin ja napsii, ai vähän kuumenee ;)

Otettiin keinua jota Mauri on aiemmin arastellut. Eilisen teemana tuntui kuitenkin olevan, mitä nopeammin menee alas sitä nopeammin pääsee keinulta pois! Alkuun meni vähän varoivaisemmin, mutta kerta kerran jälkeen vauhditti tahtia :)

Kepit sujuu ihan mukavasti vauhtia riittää, mutta se "vääräpuoli" on vielä vähän hakusessa joka on täysin ohjaajan syytä.

Rengastakin kokeiltiin, ja ihan ekaa kertaa maxikorkeudella. Ensimmäisellä kerralla ei mitään ongelmaa, mutta kun välissä kävi muut koirakot ja palattiin renkaalle päätti jätkä tullakin renkaan ali ja sen jälkeen kun yritettiin uudestaan tuijotti minua kuin ei olisi koskaa koko estettä nähnytkään. Laskettiin sitten rengas ja taas sujui.

Sitten siirryttiin hyppyyn josta pöydälle ja putkeen.. Hyvin meni, mitä nyt ihan ei meinaa malttaa pöydällä odottaa ja välillä meinaa loikka mennä vähän pitkäksi. Ja se putki. Jostain syystä mutkaputki ei oikein ole vetänyt, mutta viimeksi meni kuin vanha tekijä kuin myös tällä kerralla, mutta vaan toiseen päähän! Toiseen päähän kun yritin saada, niin kävi vain kääntymässä putkessa.

Outo mies. Ensimmäisellä kerralla asiat sujui, mutta sitten toisella kerralla ei.


Poppa pitää tänään taukoa reeneistä. Kialla on tärpit ja mies on aivan kuutamolla, turha lähteä agikentälle haahuilemaan.

keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Jeejee

Poppa kulki tänään reeneissä! Piti jopa itsekin painella täysiä, että pysyin pojan vauhdissa. Kyllähän niitä mokiakin tuli ja Popsu rupesi kepeillä jotain sähläämään. Haki kepit hyvin, mutta tokalla kerralla jätti pari keppiä välistä, taisi olla jo kiire eteenpäin..
Renkaalla ei tarvinnut yhtään varmistella, mutta se eka hyppy tuotti taas hankaluuksia.
Muistin oman lämppäämisen ja muutenkin viime lauantain neuvot, ja olin varsin tyytyväinen omaan liikkumiseen radalla. Muistin jopa kehua koiraa kun itse sössin, mutta koira meni minne ohjasin ja Popsu tekikin hyvällä fiiliksellä töitä :)

Maurin kanssa käytiin eilen sähläämässä. Jätkä painelee tunnin niin täysiä, että emäntä sekä koira on ihan puhkipoikki reenin jälkeen.

maanantai 15. syyskuuta 2008

Juoksut blaah

Meillä olisi ollut Kian kanssa tämän viikon la ja su tokokokeet ja tarkoitus hakea niistä ykköset, mutta tyttö aloitti juoksunsa joten ne niistä kokeista. Tiedossa kyllä oli, että juosut on tulossa ja Kian juoksuväli on ollu tosi säännöllinen, mutta kovasti toivoin, että hieman niitä vennyttäisi, mutta eihän se nyt meidän rouvalle sopinut. Ensi vuonna taas uudestaan.

sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Tehoreeniä Popsun kanssa

Tiina Väisänen tuli eilen pitämään seurallemme ylimääräisen koulutuksen. Koirakoita oli neljä ja aikaa varattu kaksi tuntia.

Alku oli ihan kaamea, Poppa ei meinnannut hypätä ensimmäistäkään hyppyä, olin aivan ihmeissäni sen kanssa.
Pääsimmekin heti pohtimaan O:n hyppytekniikkaa josta olen ollut huolissani. Tekniikassa ei ole vikaa, mutta rimat on korkealla ja koira on pieni :(
Sain myös palautetta siitä, että ohjaajan tulee myös muistaa lämppääminen, nimenomaan itsensä lämppääminen. Ekalla radalla olin kuulemma aivan tönkkö, mutta seuraavalla kerralla jo selvästi vapautuneempi mikä näkyi koirassakin.

Rata alkoi hypyllä jonka jälkeen rengas, josta käännös oikealle hyppy, seuraava hyppy viistosti oikealla (ei siis suorassa linjassa), josta vasemmalle muurille ja vasen ja pussi.
Renkaan kanssa joutuu vielä varmistelemaan joten tuli todella kiire seuraavalle hypylle, ja vedinkin Tiinan neuvosta valssin ekalle hypylle ja loppu pätkän peruuttaen ja koirahan kulki :o Pussiinkin oikein syöksyi vaikka olin aivan varma, että sinne ei enää mene, kun olin siinä vaiheessa jo itse kääntynyt kepeille jotka tulivat seuraavaksi, ja koira jäi taakseni niin, etten nähnyt sitä lainkaan ennen kuin pussin kohdalla.

Tätä kohtaa hinkattiin useampaan otteeseen ja sain paljon kehuja ohjaamisestani, mistä olin aivan posket punaisena, sillä omasta mielestänihän olen aivan kädetön :o Tiina kysyikin, mikä ohjaamisessani mukamas mätti tuossa kohtaa, ja täytyy myöntää, että enpä osanut sanoa.
Tiinan mukaan tuo kohta oli vielä vaikea ohjattava, kun jouduin varmistelemaan renkaalla.

Seuraavaksi siirryttiin hinkkaamaan A:ta, kun O:lla on se hissutteluongelma alastulossa. Ja pallollahan siihen saatiin vauhtia, kuinka yksinkertaista! Itse olen välttänyt käyttämästä palloa radalla, sillä Poppa tuijottaa silloin vaan palloa ja törmäilee esteisiin kun ei eteensä katso. Tosin tuota ongelmaa ei näyttäisi enää olevan.

Kommenteiksi sain, että olen itse taitava ohjaaja (jota en kyllä niele edes nukutun yön jälkeen), ja että Poppa on hyvin haastava koira (erinomainen koira ensimmäiseksi agikoiraksi ;) ). Sen kanssa joutuu työskentelemään radalla paljon (minkä olenkin jo tiennyt). Haastavuutta lisää se, että välillä sille pitää antaa tilaa ja välillä se taas tarvitsee minun tukea. Vielä kun tietäisi mitä milloinkin! Selvästi useammin pitäisi päästä reenaamaan, että löydettäisiin yhteinen sävel, kerta viikkoon on vaan aivan liiian vähän :/

Poppa hauskuutti myös reenikavereita, kun ei suostunut irroittamaan Tiinalle palloa. Tiina yritti irti käskyä, leukojen avaamista, vaihtista nakin kanssa, mutta jätkä vaan piti pallostaan kiinni, ei vedä yhtään, ainoastaan pitää kiinni.
Lopulta Tiina luovutti ja kysyi minulta millä sen siltä saa johon totesin, että irti käskyllä, kunhan vähän löysäät narua (kyseessä siis narupallo) ja plops pallo putosi suusta :D
Narupallo onkin kaikilla kolmella käytössä reeneissä ja täytyisi varmaan alkaa hamstramaan niitä jos saisi paljousalennusta, niitä kun tuntuu kuluvan ;)

Erittäin hyödyllinen ilta ja toivottavasti tämmöisiä järjestetään toisekin :)

keskiviikko 3. syyskuuta 2008

Lapsosten kuvia

Valkeakosken näyttelyn yhteydessä pääsin näkemään pitkästä aikaa Kia ja Popsun lapsia, hurmaavia naperoita :)

Ensiksi ihana kainaloeläin Dido ja Hanna, kuvat on napsinut Harrin isäntä Niko.







Harri joka on kyllä niin pojan näköinen ja taitaapa poika olla luonteensakin puolesta perinteinen mies, vähän hönö sillain harmittomalla tavalla :D Harrin kuvat on Hannan ottamia.




sunnuntai 31. elokuuta 2008

Tokoa ja näyttelyä

Tänään käytiin Kian kanssa tokoilemassa ja saatiin kuin saatiinkin ykköstulos! Pisteitä huimat 160 :D

Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 9
Seuraaminen kytkettynä 9
Seuraaminen taluttimetta 8,5
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8
Luoksetulo 10
Seisominen seuraamisen yhteydessä 0
Estehyppy 8
Kokonaisvaikutus 9

yht. 160

Paikalla makuusta ei suostunut nousemaan, siitä siis pisteen vähennys.
Seuraaminen oli iloista ja kontakti säilyi koko ajan, mutta hieman väljää ja taisipa Kia kerran liikkeen pysähdyttyä kiertää perusasentoon kun siihen pitäisi jäädä suoriltaan.
Vapaana seuraamisessa kiersi molemmilla kerroilla perusasentoon liikkeen pysähdyttyä ja väljyyttä siinäkin.
Maahan meni! Mutta ei noussut x(
Luoksetulo vauhdikas loppuun saakka :)
Seisomisessa kävi makaamaan, oma käsky taisi muistuttaa enempi maahan käskyä sävyltään..
Hyppy meni hyvin, mutta otti pari askelta esteen jälkeen ja istui ennen lupaa.
Kokonaisvaikutus oli muuten hyvä, mutta liikkeiden välissä Kia komensi minua. Oli sitä mieltä, että tänne se pallo :D


Ennen kisoja Kia päätti, että ei tiedä mitä "maahan" tarkoittaa ja sitä jouduttiin hinkaamaan sillä tuloksella, että koko paketti levisi ja Kian ihana innokas seuraaminen kärsi ja ennakointi alkoi. Vikat treenit ennen koetta otettiin keskiviikkona ja perjantaina otettiin työharjoittelijamme kanssa luoksepäästävyyttä (kiitos Noora!), kun ei olla missään kimppareeneissä ehditty käymään.
Aikalailla siis jännitti, miten koira toimii ja eritoten se maahanmeno.
Onnistuin kerrankin pitämään itseni kasassa ja oma jännitys ei vaikutttanut koiraan, Kia oli oikein iloisella fiilksellä liikenteessä ja moni ohjaaja kävikin ihastelemassa Kian iloista luonnetta :)


Viime viikon lauantaina lähdin Maurin kanssa Hämeenlinnaan ja ilta vietettiin kasvattaja-illassa perehtyen pienten unkarilaisten rakenteeseen. Illan jälkeen suunnattiin Tuulokseen Heidin mökille jossa yövyttiin ja ihasteltiin pulin pentuja ja sunnuntaina Valkeakosken näyttelyyn josta Mauri haki Harry Tastilta EH:n.





kuvista kiitokset Hanna Jangerille.


Tämän viikon agireeneistä ei oikein ole mitään sanottavaa, Poppa tarvii lisää vauhtia, Kia ja Mauri lisää toistoa.

torstai 21. elokuuta 2008

Hinkkaamista

Eilen oli Popsun reenien teemana välistävetoja ja takaakierrättämistä, hinkkaamista ahtaissa väleissä. Ei sovi meille yhtään tuommoiset radat. Oma vauhti hiljenee ja sitä myöten koiran vauhti. Itse pitää tehdä ihan hirveästi duunia, että saa koiraan taas vauhtia ja kyllä sitä siihen onneksi saatiinkin, ei se silti mikään tykki todellakaan ole.
Uskaltaakohan äänen sanoa, että rengas ei taida enää olla ongelma..? Eilen se oli radalla ja sille ohjattessa oli tosi pitkä suora ja niin myös renkaan jälkeen. Ekalla kerralla jarrasin koiraa, ja tuuraajakouluttaja oli ihmeissään, kun ei tiennyt, että se on ollut meidän ongelmana. Ihan turhaan jarrasin, jätkä suoritti renkaan tosi hyvin ja toisella kerralla uskalsin painella täysiä ja ihan yhtä hyvin sujui :)
Otettiin viimeinkin kepit siltä "väärältäpuolelta" ja tökkiihän ne. Sisäänmeno on ihan hukassa, mutta kunhan oikea kolo löytyy niin loppu sujuu mallikkaasti :)

keskiviikko 20. elokuuta 2008

Kontufest 16.8.

Viime lauantaina kontulassa oli jokavuotuiset kontufestit ja seuramme järjesti siellä aginäytöksen, minä oli mukana pulien kanssa.
Näytöksen aloitti kolmosissa kisaava sheltti joka näytti miltä menon kuuluisi näyttää ja sen jälkeen vuorossa oli Mauri joka teki kyllä kaikkensa näyttääkseen, että ei se ohjaaminen aina niin helppoa ole. Mies ei ensinnäkään suostunut pysymään paikoillaan ja jouduin pyytämään reenikavereita pitelemään Mauria paikoillaan, että saataisiin edes pari hyppyä suoritettua.
Ensin oli kolme hyppyä jotka olisi pitänyt mennä ihan ongelmatta, mutta eipäs vaan mennytkään. Mauri kävi ihan kierroksilla ja loikki minne sattui lähinnä minun päälleni, sain sen kuitenkin putkelle, mutta eihän nyt sinne voinut mennä tai voi kyllä, mutta kääntyä ympäri ja tulla samasta päästä ulos. Seuraavaksi kepit jotka sentään sujui hyvin kepeiltä vielä viimeinen hyppy ja viimeinkin se palkka!!
Yleisöä ei ollut kuin kourallinen sadesäästä johtuen, mutta hauskaa tuntui olevan Maurin ja minun kustannuksella :D

Kun nämä esitykset oli ohi, oli vuorossa parikilpailu, eli kaksi samanlaista rataa joilla samaan aikaan koirakot. Kia sai parikseen cockeritytön (mölli) ja meno oli hyvin tasaista, mutta keppien jälkeinen kulma seuraavalle hypylle oli niin vaikea, että siinä tuli kämmättyä. Kulma ei olisi ollut vaikea jos olisin ohjannut "väärältäpuolelta", mutta enhän minä moista uskaltanut tehdä niinpä koira jäi jalkoihin pyörimään.
Postitiivista oli, että Kia liikkui sateesta huolimatta tosi hyvin! :)

Poppa oli alunperin varakoirana, mutta pääsi kuin pääsikin radalle. Parina oli kolmosissa kisaava cockeri tyttö ja Poppa pääsi jatkoon voitettuaan cockerin. Cockeri tosin löysi maasta festariyleisöltä tippunuttta ruokaa ja jäi sitä nauttimaan ;D
Poppa kulki hyvin, mutta keppien sisäänmenot mätti. Luotin liikaa, että se ne osaa etsiä ja eipä se tietenkään oikeaa rakoa löytänyt.
Seuraavalla kierroksella parina oli nahka ja oltiin aika tasoissa, lopulta collie kuitenkin vei erän Popsun juostessa putken väärään päähän, minkä kyllä taisi lähes kaikki muutkin koira tehdä. Tehtiin siis sama rata kahteen kertaan sillä erotuksella, että tokalla kerralla olisi pitänyt mennä toisesta putken päästä sisään.

keskiviikko 13. elokuuta 2008

Poppa osaa!

Popsulla alkaa palaset loksahtelemaan viimeinkin paikoilleen! Tehtiin varmaan ensimmäistä kertaa täysin virheetön rata :o Eihän siihen montaa vuotta mennytkään :D
Mies kulkee hyvällä vauhdilla, takaaleikkaukset, välistävedot ja takaa kiertäminen sujuu, kepeillä on rytmi löytynyt (sitä "väärää puoltakin" pitäisi välillä kokeilla) ja uusi suosikkieste kontaktikapineen myötä näyttää olevan puomi. Sinne pyrki tänään ihan urakalla vaikka puomin alla oli putki mikä on yleensä vetänyt. Alastulo kontakteilla jää hissuttelemaan, eli siihen pitää saada vauhtia, mutta ottaapahan ainakin kontaktit :)
Rimoja tippuu jonkin verran, oman ohjaamisen kanssa pitää olla tarkkana ja täytyy sitä karvan leikkaamista alkaa miettimään..
Syksyllä olisi oman seuran kisat, joskohan niihin uskaltaisi..

tiistai 12. elokuuta 2008

Kesätauko ohi

Päästiin viimeinkin agikentällä, kun reenikausi alkoi jälleen. Ja öh, olihan menoa..

Kialla oli kovasti intoa, mutta taitoa ei. Tai no täytynee sanoa, että ohjaajassa se vika on. Minun on tosi vaikea ohjata salamannopeaa ja pientä Kiaa, kun olen tottunut ohjaamaan Popsua.
Kia irtoaa jo ihan kivasti, mutta jos esim. itse olen liian hidas rupeeaa tyttö epäröimään.
Kepit tökki tänään pahasti, ihme, että ne silloin agirodussa meni niin sujuvasti. Muutenkin meno agirodussa oli paljon parempaa mitä tänään.
Noh, vähän ruosteessa ollaan molemmat tauon jäljiltä, että eiköhän se taas tästä ja toivottvasti se yhteinen sävel jossain vaiheessa löydetään :)
Keinu oli radalla, mutta se otettiin ihan yksittäisenä esteenä, kun Kia sitä silloin viimeksi pelkäsi. Nyt meni ensin vauhdilla, luuli vissiin olevansa puomilla, kunnes tajusi, että hitto tämähän oli se tyhmä este. Muutamaan kertaan tehtiin se ja pientä arastelua oli, mutta ei mitään ylitsepääsemätöntä, että eiköhän sekin ala toistoilla sujumaan.

Ja Mauri! Voi sitä pientä miestä, kun se on niin kovin tohkeissaan, mutta mistään ei tule mitään :D
Kolme aitaa meni varsin sujuvasti, mutta jälleen kerran se putki ei. Pelkässä putkessa ei ole mitään ongelmaa, mutta kun hypyt yhdistää siihen niin johan kiertää putken. Huoh.
Meillä on nyt aivan liian suuri ryhmä samaan aikaan kentällä, ja juuri mitään ei ehditty tehdä.
A:ta otettiin muutamaan kertaa, ja se sujuu kivasti. Minähän tilasin Nevalaisen Jarilta kontaktikapineen jolla ollaan kontakteja harjoiteltu :)
Otettiin myös itsenäisesti keppejä. Joudun vielä pakittamaan ja väliväliltä ohjaamaan, mutta mukavan reippaasti poika liikkuu.

tiistai 15. heinäkuuta 2008

Paimennusta!

Lauantai yönä neljän maissa käytiin hakemassa Kalliosta Luna ja Nesta ja suunnattiin nokka kohti Vehmersalmea jossa sijaitsee Kuttukuun tila http://www.riikkarajavuori.net/kuttukuu/paimennus.htm jolle oltiin menossa paimentamaan.
Yhdeksän jälkeen oltiin perillä ja kahvitteluiden sekä kattavan teorian jälkeen päästiin odottelemaan omaa vuoroamme.

Metsään lähti aina yksi koirakko kerrallaan paimentamaan ja seuraavan koirakon ohjaaja lähti matkaan katsomaan mitä mettässä tapahtuu. Laumassa oli eri ikäisiä lampaita ja vuohia.

Meitä ennen puleista meni Kian poika Dani, joka oli suoritunut tyylilleen uskollisesti rauhallisesti, mutta varmasti.
Sitten vuorossa oli Tsekin tyttö ent. Ambra nyk. Hamppu joka nuoresta iästään huolimatta (6kk) oli työskennellyt oikein hyvin.

Meidän poppoosta meni ensimmäisenä Nesta jonka suoritusta minä lähdin katsomaan. Täytyy sanoa, että oli mahtavan näköistä kun city-matami pisti elikot ryteikössä kasaan. Alkuun piti paimentaa apukoirana ollutta Weedyakin :D
Tiukka täti tuo Nepa, vaikka vähän tuhdissa kunnossa onkin ;)

Viimeinkin oli Popsun vuoro, johan sitä oli koko päivä odotettukin!
Poppa lähti alkuun aika vauhdilla laumaa kohden, mutta sitten sen pasmat meni sekaisin, kun minä rupesin sitä käskyttämään.
Homma toimi ihan hienosti niin kauan kun emäntä malttoi ptää suunsa kiinni, mikä oli hyvin haastavaa.
Poppa oli sitä mieltä, että pienimpiä ei tarvitse ottaa matkaan, että ne tulee kyllä perässä, sen sijaan isommille otuksille oli välillä sanottava vähän topakammin, että liikkuisivat.
Ajoittain kyllä vaikutti, että mies olisi ollut ihan päiväkävelyllä, mutta Sinikan mukaan se töitäkin teki, mutta tokokoirana on kovin ohjaajaherkkä ja tosiaan minun käskyttämiseen reagoi kovin herkästi.

Sitten oli vuorossa Mauri Antero Spiderman! Nuorelta mieheltä osasin odottaa lähes mitä vain. Lähinnä ajattelin sen joko juoksevan karkuun tai täysiä lauman sekaan.
Kumpaakaan se ei tehnyt, kun ei raukka tajunnut lainkaan mitä pitäisi tehdä. Kovasti siinä yrtin kertoa, mutta ei mennyt hissi perille asti. Haettiin sitten heidin Kicsi mukaan, ja kuin ihmeen kaupalla juuri silloin Maurin palikat loksahti kohilleen ja homma alkoi sujumaan. Epävarmuutta oli ja jouduin miestä kieltämään, kun haki minulta tukea hyppimällä päin. Myös Maurin kohdalla auttoi, kun en puhunut mitään ja annoin tarpeeksi tilaa työskennellä. Lopulta itsevarmuutta oli niinkin paljon, että Mauri kävi turhankin lähellä Paavi pässiä ja sai kokea sen nahoissaan ;)

Vesisateesta huolimatta aivan loisto päivä! Mahtava nähdä miten ne vietit koirilta löytyi :) Sitä vaan harmiteltiin, ettei nähty muiden koirakoiden suorituksia, mutta se korjaantui onneksi seuraavana päivänä :)

Sunnuntaina oltiinkin pellolla auringon paisteessa, ja nähtiin tosiaan muidenkin työskentelyä. Tosi hienoja esityksiä saatiinkin nähdä. Ihan samaa ei voi sanoa Popsun haahuilusta.
Se kävi merkkailemassa ja nuuski peltoa sen näköisenä, että tehkää itte duuninne. Jouduttiin välillä ihan kunnolla komentamaan, että palasi hommiin, ja kyllähän se homman sitten osasi. Sinikka sanoi, että viisas koira, ei viiti tehdä jos sitä käskytetään, sen lisäksi Poppa oli sitä mieltä, että ei todellakaan tee duunia jollekin eukolle joka sauvan kanssa heiluu. Popsuhan on hyvin pidättäytyväinen eikä sillä ole pienintäkään mielyttämisen tarvetta vierasta ihmistä kohtaan, joka kyllä tuli hyvin selväksi.

Mauri oli taas alkuun ihmeissään, mutta hetken mietittyään muisti jutun juonen ja voi vitjat miten hienosti sitten menikin. Kävi jopa yhden karkulaisen palauttamassa hienosti laumaan vaikka hätäinen emäntä ehtikin ensin kieltämään.
Selkeesti oli mies jo saanut itsevarmuutta ja sai lauman paremmin liikkeelle kuin edellisenä päivänä.

Kia jota en ollut ilmoittanut lainkaan pääsi myös sunnuntaina yrittämään ja räjäytti koko potin. Se oli ehdottomasti minun koiristani paras. Sille ei tarvinnut juuri mitään sanoa, kun homma toimi. Minä itse sain kävellä vaan lauman perässä Kian tehdessä töitä Sinikan kanssa. Välillä Kia katsoi minua kysyvästi, mutta kun en sen kummemmin reagoinnut jatkoi hommia.
Kia pääsikin sitten sunnuntaina kahteen kertaan hommiin ja toisella kerralla Sinikalle ei ollut edes paimensauvaa mukana, mutta pelkät käsimerkit riittivät, montaa sanaa ei tarvinnut sanoa.
Kia hienosti huomasi laumasta jääneet kilipukit ja oli niitä lähdössä hakemaan, mutta Sinikka ei huomannut kilejä niinpä ehti kieltää ja niin jäi siltä erää kiliset palauttamatta. Haettiin ne kuitenkin kohta mukaan, mutta joko Kia tarvitsisi lisää itsevarmuutta jotta saisi maassa makaavat kilit mukaan tai sitten Sinikan kielto vaikutti asiaan.
Valtavan ylpeä olin kyllä pienestä sekopäästäni. Toki myös pojista. Vaikka eipä minulla ole asian kanssa mitään tekemistä, joko koira syttyy tai on syttymättä, tässä tapauksessa kaikki syttyivät :)

Ehdottomasti halutaan uudestaankin paimentamaan ja ne omat lampaatkin on haaveissa joskus tulevaisuudessa..

Kiitokset Sinikalle kaikesta, mahtava tyyppi suosittelen kaikille! Tytöille muonituksesta, Lunalle matkaseurasta, Heidille majoituksen järkkäämisestä (ja tulevista kuvista/videoista), Tarulle viikonlopun järkkäämisestä, sekä kaikille mukana olleille, mahtava oli nähdä pumejakin hommissa, tosi hienosti toimivat :)

sunnuntai 6. heinäkuuta 2008

AgiRotu 6.7.

Lähdettiin Kian kanssa matkaan jo lauantaina ja vietettiin yö Tampereella hotellissa. Käytiin tutkimassa Tamperetta ja huvitettiin manselaisia kaupungilla. On se kiva kun saadaan ihmiset hymyilemään :)

Kia on ehkä maailman helpoin reissukoira. Ainut edes vähän huonopuoli joka tulee mieleen on Kian pakkomielle matkustaa sylissä, oltiin sitten autossa, junassa, bussissa.. Kyllä se toki käskystä menee lattialle ja siellä pysyy, mutta aina pitää kokeilla, että josko pääsisi syliin, ja pakko myöntää, että monesti pääsee :o
Kia pääsi myös järkyttämään minua olemamalla kovinkin hiljainen! Hotellissa vahti jonkin verran, mutta muuten oli täysin hiljaa :o Eikä edes itse agirodussa ollut koko ajan äänessä. Ennaltaehkäisevä kielto tuntuu auttavan, Maria ihmettelikin, että haukkuuko se, kun kielsin Kiaa haukkumasta ennen kuin se ehti mitään kommentoida :D

Sunnuntaina sitten siirryttiin Lailan kyydillä Ylöjärvelle kisapaikalle. Minä taas jännitin ihan armottomasti tuttuun tapaani, vaikka kuinka yritin itselleni selitellä, että ei muutkaan meidän joukkueesta ole mitään huippuja ja, että leikkimielellähän täällä ollaan. Meillä on ollut Kian kanssa kuukauden tauko reeneistä, kun ollaan kesätauolla ja palataan reenikentälle vasta elokuussa joten vähän pelotti, että hyppääkö ensinkään.
Hyppäsihän se, mutta kontaktiesteille ei suostunut menemään. Puomilta tuli ekat kiellot, sitä osasinkin odottaa, kun puomilla on niitä ongelmia ollut. Puomin jälkeen ei meinannut ekaan putkeen mennä, kaksi seuraavaa menikin sitten vauhdilla. Kepit oli kaikkien suureksi yllätykseksi radalla ja päädyin tekemään ne varmuuden vuoksi peruuttaen.
A:lla ohijuoksu, en tiedä olisiko mennyt jos olisin vienyt kunnolla esteelle, oli itsellä liian kiire vaikka yritin muistaa ottaa rauhallisesti. Jäi itselle vauhti päälle, kun Kia irtosi yllätävän hyvin ja tytöllä oli kovasti vauhtia tullessaan edellisiltä esteiltä.

Itse en muista muita mokia, mutta jos joku turinoita lukeva muistaa niin korjatkoon, yhtään en ihmettele jos niitä enempikin olisi.

Reenimäärään nähden olen itse varsin tyytyväinen Kian suoritukseen :) Ihan vauhdikkaasti liikkui ja jopa irtosi. Kontaktit mätti, mutta suostui ne lopulta tekemään ja kunhan vaan alkuun pääsi loppu sujui hienosti. Muuten varsin mukavaa menoa ja tosi hyvä fiilis jäi radasta :)

Puli joukkue sijoittui hienosti viimeiseksi :D Virheitä 205 ja aika 315,53.
Yksilötulokset:
Kia/Nina Kauhanen RV 35 AIKA 63,03
Tuva/Laila Bjuström RV 50 AIKA 71,55
Puli/Maria Seppänen RV 50 AIKA 88,34
Rasta/Jaana Sarajärvi RV 60 AIKA 92,61

sunnuntai 29. kesäkuuta 2008

Kia FIN MVA + muita päivityksiä

Hieno näyttely viikonloppu takana!
Lauantaina Järvenpäässä Kia ROP ja Mauri VSP, tuomarina Dominic Harris ja sunnuntaina myöskin Järvenpäässä Kia ROP ja FIN MVA, tuomarina Marja Talvitie.



Kuvasta, kyyditsemisestä ja esittämisestä miljoonat kiitokset Hanna Ollikaiselle.
Itse olin töissä joten ystäväni sai Kian vaivoikseen, vaikka eipä tytöstä kuuleman mukaan juuri vaivaa ollut. Kovin oli reippaasti esiintynyt ja kilttihän Kia on aina :) Yhtään ei ollut kuulema edes haukkunut, mitä en kyllä oikein suostu uskomaan ;)


15.6. Mauri kävi Forssan näyttelyssä tuomarina Kari Järvinen ja tulokseksi JUN/EH.






14.6. oli RotuRace jälleen Hyvinkäällä johon osallistuttiin tällä kertaa kahdella puli joukkueella: Puliukot (Obe, Mauri, Komi, ja Blackie joka oli naamioitunut urokseksi ;) joukkueen aika 20,88) sekä ReggeaBand (Kintsö, Affiina, Nesta ja Karo joukkeen aika 17,55.)

Mauri oli kaikista puleista toiseksi nopein ajalla 8,41 ja Poppa oli toiseksi hitain ajalla 12,20 jota kukaan ei kyllä käsitä! Viime vuonna aika oli samoissa lukemissa ja silloin Popsu jäi ennen maaliviivaa morjenstamaan muita tiimiläisiä, tänä vuonna juoksi koko matkan ihan kunnolla joten jossain joku mättää. Vaikka eipä tuolla ajalla mitään merkitystä ole, hauska päivä oli jälleen kerran, kiitokset kaikille mukana olijoille! :)


Poppa valmistautuu juoksuun

maanantai 2. kesäkuuta 2008

Iitti ryhmänäyttely 31.5.

Lauantaina käytiin Kian ja Popsun kanssa maaseutu ajelulla Iitissä. Samalla pyörähdettiin näyttelykehässä :D
Tuomarina Tanya Ahlman-Stockmari ja molemmille tulokseksi AVO/EH.

Popsu:
Hyvän kokoinen, aavistuksen pitkärunkoinen uros. Oikean mallinen pää. Hyvä vahva alaleuka. Oikea ylälinja. Toivoisin pidemmän rintakehän ja lyhyemmän lanneosan. Oikean laatuinen karvapeite. Hyvä häntä. Tasapainoinen luonne. Liikkuu hyvin edestä. Tyyppillistä rodunomainen hypähtely liikkeessä. Rungon pituus häiritsee yleisvaikutemaa.



Kia:
Hyvän kokoinen, oikeat rungon mittasuht. omaava narttu. Oikea pään malli. Alaleuka saisi olla voimakkaampi. Kokoon sopiva raajaluusto. Riittävä runko. Toivoisin hieman paremmin kulmautuneen takaosan. Oikea karvapeit. laatu. Erinom. luonne. Liikkuu hyvin takaa. Taipumus astua hieman ristiin edestä. Esiintyy hyvin.



Tarkoitus oli mennä ystävän kanssa näyttelypäivää viettämään, mutta lopulta kävikin niin, että päädyin yksin ajelemaan Iittiin ja takaisin. Kiitokset Hannikselle autosta! :)

Molemmilla on takana parin vuoden näyttelytauko, ja pikkasen jännitti, että millä mallilla kehäkäyttäytyminen on, mutta ihan suotta.
Poppa yllätti minut esiintymällä oikein reippaasti ja iloisesti. Häntäkin pysyi pystyssä koko ajan, jopa tuomarin roplatessa :) Poppa kävi Heidin luona hakemassa näyttelytukan, ja hännästä lähti viitisen senttiä karvaa, ja nyt häntä pysyykin ihan eri tavalla ylhäällä. On tainnut olla aika painava kannateltava.
Kia haukkui kaikille ennen ja jälkeen kehän, mutta kehässä seistä tönötti häntää heiluttaen :)

tiistai 27. toukokuuta 2008

Kia ageilee

Tänään oli hyvät reenit ainakin alkuun. Tehtiin n. 15 esteen rataa ensin osissa ja lopuksi kokonaan.
Paljon takaaleikkauksia, jotka on Kialla aika hakusessa, se on Popsun lailla tosi kiinni minussa. Ihan hämmästyin kun ekalla kerralla meni suht hyvin, mutta sitten koko rataa tehdessä aloitti jonkun ihme haahuilun. Vaikutti vähän siltä, että olisi palloa hakenut, mutta ota tuosta nyt sitten selvää. Ihan ei tahdo Kian aivoitukset aina aueta mulle..

Itse pitäisi muistaa viedä Kia ihan rauhassa loppuun asti kaikille esteille, se kun ei vielä irtoa juuri lainkaan. Sen takia tulee tosi paljon esteiden ohituksia, kun itsellä on liian kiire eteenpäin ja tästä syystä Kian vauhti on hidastanut, koska se ei tiedä mtä siltä haluan. Voi kun sitä oppsi itse joskus ohjaamaan..

Meinasi muuten taas alkaa hölmöillä puomilla, mutta sanoin etten ole enää menossa samaan lankaan, ja sitten menikin ihan hienosti :D

maanantai 26. toukokuuta 2008

Puomilla

Kävin tänään Maunulan agikentällä. Se on tossa ihan vieressä ja siellä on puomi, A ja rengas aina esillä, muut esteet on lukkojen takana.
Otin koko porukan mukaan, kun ajattelin, että Kian olisi hyvä nähdä kun pojat suorittaa puomia. Lisäksi toiveissa oli, että Mauri malttaisi odottaa nätisti, kun sillä on toinen koira kaverina omaa vuoroa odottamassa. No joo, ei ihan odottanut. Se ehti natustaa Kian hihnaa, mutta ei sentään saanut sitä katki. Hullu pieni mies :o

Poppa menee tosi hyvin, sen pystyy lähettämään jo kaukaakin sinne ja eri kulmista. Hyvällä vauhdilla vetää loppuun asti ja ottaa kontaktit hyvin.

Kiakin meni tosi hienosti! Ihan oli sitä Kian vanhaa tuttua suorittamista, eli se viime reeneissä pelkääminen oli kuin olikin vedätystä. Kiaa ei vielä voi juurikaan lähettää vaan se pitää viedä, mutta sitten menee vauhdilla ja kontaktit ottaa, mutta alastulolla olikin targetti.

Maurin kanssa otettiin lähinnä kontaktireeniä, mutta yhden kerran pääsi juoksemaan koko puomin :)

lauantai 24. toukokuuta 2008

Helsinki KV 24.5.2008

Aptus showssa tuomarina toimi Istvan Csik Unkarista ja meidän poppoosta Mauri oli kehässä.
Mauri ei oikein jaksanut esiintyä, vaan esitteli jaloissa olevia vietereitään ja liikkeet oli surkeat. Seistä sentään malttoi joten kuten, ja pöydällä oli nätisti niin kuin aina :) Tämänkertainen tuomari oli kyllä varsin nopea roplaamisessaan. Päivän tulos JUK-3 ERI. Arvostelu oli tarkoitus julkaista siinä toivossa, että joku sen suomentaisi, mutta kun en tahdo saada käsialasta selvää niin jääkööt väliin :(
Kuvassa Kian ja Popsun poika Harri esittää liikkeitään ja Mauri seisoo.



Kuva co. Heidi Valo

torstai 22. toukokuuta 2008

Tokoa

Tällä kertaa tokoreeneihin lähdettäessä pakkasin häkin ihan suosiolla mukaan, ei viitti niitä nahkahihnoja Maurille ihan urakalla syöttää. Hihnat säästyi tällä kertaa, mutta täysin ongelmitta ei selvitty..

Maurin kanssa otettiin lähinnä maahan menoa ja parin askeleen seuraamisia. Hyvin sujuu, perusasento tuppaa vielä toisinaankin menemään vinoon, mutta seuratessa pysyy hyvin lähellä ja pitää kontaktin. Maahanmenokin sujuu, mutta paikalla olon suhteen tarttis jotain tehdä. Pieni mies saattaa jopa pysyä paikoillaan, mutta kun ne takajalat ei! Jos vähänkään pidempi aika pitäisi maata, niin Mauri heittää takakintut sammakkoasentoon :o

Kian kanssa myöskin maahan menoa, täyskäännöksiä, ja ihan perusasentoa.
Kialla on sellainen ongelma perusasennon suhteen, että vaikka se siihen tulee nätisti (ei tosin aina), niin siinä ei malta kauaa olla. Alkaa itsenäisesti tarjoamaan maahan menoa tai korjailee jo hyvää asentoaan palkan toivossa. Viime aikoina ongelma on vain pahentunut, joten vinkkejä otetaan vastaan?

Ja sitten niihin ongelmiin ;) Joko mustekalat joilla viritän häkin kaljakärryihin oli ihan yks´kaks itsestään paukahtaneet poikki tai sitten joku Mauri Antero oli ne jyrsinyt katkipoikki häkissä ollessaan. Kumpaas veikkaatte??
Eli eikun vihdintien varteen kävelemään, kaksi koiraa ja kaljakärryt toisessa ja häkki toisessa kädessä. Luulin vielä, että on kiire pysäkille, bussi kun kulkee 30 min välein, mutta vielä mitä, saatiin sitten nauttia vihdintien rauhallisuudesta 20min ennen kuin päästiin bussiin ja lopulta kotiin.
Kyllä se oma auto vaan olisi kovin kiva asia, tuohonkin reenimatkaan menisi 10min, mutta ei meitä voi ainakaan yritteliäisyydettömyydestä syyttää ;)

keskiviikko 21. toukokuuta 2008

Saatiin mitä tilattiin

Ja tänään oli vauhdikas rata Popsulle! Ihan eri tavalla sitä vauhtia jätkästä löytyikin, vielä kun ohjaaja muistaisi pysytellä koiran vauhdissa. Popsun vauhti hidastuu heti jos olen liian edessä tai jälessä..
Tehtiin siis 24:n esteen sarja :o ja vain pari mokaa ohjaajasta johtuen. Ekan kerran putken väärä pää veti kun en muistanut kääntää kroppaan ajoissa, tokalla kerralla meni hienosti!
Ja rengas! Se meni sen! Ihan ilman jarrutteluja ennen rengasta! Tosin sitten tokalla kerralla ei enää mennytkään, mutta itse kuulemma ohjasin laiskasti ja se heti näkyi Oben epävarmuutena, sillä kun otettiin se uudestaan meni taas tosi hyvin, kun kiinnitin huomiota ohjaukseen.
Ihanat reenit! :) Toki niitä hienosääntö reenejä tarvitaan vieläpä paljon, mutta kiva välillä päästä vaan painelemaan :)

Maurin kanssa otettiin A:ta, rengasta, ja hyppyjä.
Renkaalla yritettiin edestä lähettämistä, mutta ei oikein vielä kulje. A sujuu hienosti, tosin hihnassa se vielä tehdään.
Ja ne hypyt.. Ensin neljän aidan suora, hyvin irtoaa loppuun saakka, hyvähyvä. Mutta. Sen jälkeen tarkoitus oli ottaa koira haltuun toisen esteen jälkeen ja mitä mies tekee? Juoksee pokkana targetille (jossa ei ollut mitään) hyppäämättä ainuttakaan aitaa :o Jonkun kerran saatiin tahkota, mutta onnistuihan se lopulta pari kertaa joskaan Mauri ei varmasti asiasta mitään tajunnut.

Kian kanssa oltiin eilen kentällä ja huh mitähän siitä taas sanoisi. Noh, ihan putkeen ei mennyt. Ihan ekaksi otettiin pelkkä puomi, jee Kian lempieste, mutta se päättikin pelätä sitä :o Ei se ihan oikeasti sitä kuitenkaan tuntuvat pelkäävän vaan vedätyksen makua siinä touhussa oli, ja kyllä se sen sitten ihan vauhdilla kipittikin, mutta sen alun kanssa piti joka kerta taistella.
Keinu oli tietenkin ihan kamala ja kepitkään ei alun jälkeen sujunut vaan hyvä rytmi katosi jonnekin ja loppu oli yhtä sohlausta.
Aika tyhjä olo oli reenien jälkeen.

keskiviikko 14. toukokuuta 2008

Hidastelua ja uusia esteitä

Poppa se vaan jatkaa hidastelua hypyillä, oikein pysähtyy joka esteen eteen ennenkuin hyppää. Täytyy sitä hieroa jos sillä on vaikka paikat jumissa. Tosin muistin itse tänään taas juosta ja sitten meno olikin jo paljon reippaampaa, ajattelin pyytää kouluttajalta, että tehtäisiin joku kerta joku nopea rata missä ohjaajakin joutuu tosissaan juoksemaan, luulen, että Poppakin sitten muistaisi, että radalla kuuluu juosta eikä hipsutella.

Tänään otettiin keppejä eri kulmista. "Väärältä" puolelta menee huonosti mikä oli tiedossa, lisää vaan reeniä.
Sitten hyppyrataa ja takaa leikkauksia. Noh, ne hypyt ei kulje, mutta pari ihan kivaa leikkausta saatiin, että edes vähän hyvä mieli reeneistä jäi :)

Mauri pääsi kokeilemaan puomia, keinua ja jo tuttuja hyppyjä sekä rengasta.
Nyt veti kolmen aidan pätkän vauhdilla loppuun asti. Viime kertaista haparointia ei ollut enää lainkaan :)
Rengaskin sujui hyvin, ei taideta saada siitä ongelmaa niinkuin Popsun kanssa. Puomillakaan ei mitään ongelmaa.
Mutta keinu olikin sitten jo vähän pelottava. Ihan yllätyin, kun se sitä pelkäsi, kun muuten on niin rohkea mies.
Ekalla kerralla se pääsi sieltä loikkaamaan alas, ja se tapahtui suorilta jaloilta niin nopeasti, että kukaan ei kerennyt reagoimaan mitenkään. Tuli onneksi ihan hallitusti alas, eikä mitenkään panikoiden. Pari kertaa se tehtiin hyyyvin hiiitaasti, mutta toivottavasti varmasti, toista kertaa se ei edes yrittänyt alas, muttei kyllä oikein olisi eteenpäin mennyt.

tiistai 13. toukokuuta 2008

Kia blondina

Kia raukka vaikutti tänään agireeneissä hieman blondilta joka ei vaan tajua mitä ohjaaja yrittää selittää..
Aloitettiin irtaantumisharjotuksella. Ihan ekaksi vaan yksi hyppy ja palkka targetilla, sitten toinen hyppy ja Kia aloitti blondeilun. Missä palkka? Tässä se oli äskenkin? Siltä targetiltahan se oli tarkoitus saada ja sen piti olla tässä?! Kouluttajan kutsuminen ei auta lainkaan koska Kia ei välitä tuon taivaallistakaan muista ihmisitä kun ollaan reenaamassa.
Saatiin se lopulta hyppäämään ja lopulta meni kolme hyppyä ja lopuksi putken.
Sitten vaihdettiinkin niin, että keskimmäinen hyppy kierrettiin ja Kia irtosi hienosti kahden hypyn verran, koska niinhän äskenkin tehtiin, mamma kai sä huomasit mä opin tän jo!!?

Sitten tehtiin pieni radan pätkä joka meni hyvin kepeille asti. Kepit on Kialla vähän hakusessa vaikka oikean raon se jo hienosti hakee. Ohjaajan sohellus ei yhtään helpota Kian oppimista.. Loppupätkä menikin sitten ihan hölmöilyksi, kun Kia oli ihan pihalla siitä mitä minä siltä haluan.

Suurin ongelma tällä hetkellä tuntuukin olevan se, ettei Kia ymmärrä mitä siltä vaaditaan. Se oppii tosi nopeasti ja tarjoaa niitä opittuja asioita ja kun vaadinkin jotain muuta on pienen tytön pää sekaisin. Sen lisäksi minun ajoittain erittäin huono ohjaaminen, niin blondius on huipussaan.

torstai 8. toukokuuta 2008

Painokelvoton otsikko..

Käytiin sitten PUK:n (pääkaupunkiseudun unkarinpaimenkoirat) tokoreeneissä ja hyvin meni aina siihen asti kunnes tuli Kian vuoro..
Kia on syytön, mutta Mauri Antero Kakkiainen sen sijaan söi hihnansa katki!! Hitto sitä ei voi kyllä yhtään jättää puuhun kiinni kun se sekoilee siellä koko rahan edestä. Inhoan vaan niin paljon sitä häkin raahaamista julkisissa, mutta ei kai tässä muukaan auta, ei viitsi ihan joka viikko hihnaostoksillakaan käydä.

Maurin reenit meni kivasti, se tykkää touhuta ja tarttuu patukkaan tosi hanakasti :) Kian reenit nyt meni vähän ketuilleen Maurin takia, kun en pystynyt Kian tekemiseen ihan täysillä keskittymään ja hihan syönnin jälkeen en sitäkään vähää.

keskiviikko 7. toukokuuta 2008

Pojat reenaa

En tiedä mikä Poppaa taas vaivaa, kun hypyt ei tahdo sujua. Aiemminhan se alitti niitä ihan urakalla, mutta saatiin se lopulta hyppäämään ja sitten hyppäsikin ihan reilusti. Nyt se ei niitä alita (paitsi tänään kerran), mutta joku niissä tökkii ja en saa siihen vauhtia hyppypätkillä ollenkaan. Muutenkin sillä on vauhti vähän hukassa. Mikään rakettihan se ei ole koskaan ollut ja välillä meidän meno oli ihan hissuttelua, sitten saatiin vauhtia lisää, mutta nyt tuntuu taas olevan vähän hissuttelua haivaittavissa.
Kokeiltiin tänään ohjata tai itseasissa olla ohjaamatta, eli ei saatu käyttää ääntä eikä käsiä lainkaan. Haastetta ohjaajalle :D Noh meidän tapauksessa myös koiralle. Kepeille asti meni ihan hyvin, mutta kepeillä Poppa alkoi epäröimään ja loppu pätkä olikin sitten yhtä epäröintiä, ja jouduin käskyttämään, että saatiin tehtyä.
Kouluttaja sanoi ettei ole koskaan tavannut yhtä vahvasti ääniohjausta kaipaavaa koiraa. Oma persoonallinen mieheni :D
En tiedä mistä Popsun epävarmuus radalla johtuu, se ei osaa tehdä yhtään itsenäisiä päätökisä (paitsi putken suhteen), ja on todella kiinni mun ohjaamisessa mikä ei ole hyvä asia, koska olen niin onneton ohjaamaan. Töitä, töitä paljon töitä.

Maurin uudet esteet tänään oli pituus ja A. Otettiin myös hyppyä, putkea ja keppejä. Kepit menee jo aika vauhdilla, ja pituuskin loikattiin oikein komeasti. Putkella tuli ohijuoksuja koska odottaa palkkaa, eli juoksee putken toiseen päähän, että täältähän sen pallon sain viimeksikin. Pantiin sitten putki suoraksi ja pallo targetille niin johan alkoi sujumaan :)
A sujui kivasti, reippaasti nousi ja alas olisi tullut vähän turhankin vauhdilla jos ei olisi ollut hihnassa. Namin syöntiä alhaalla ja vapautus. Jokunen toisto ja päivän reenit tehty.

tiistai 6. toukokuuta 2008

Kia radalla

Kia joutui aika vaativan paikan eteen tänään reeneissä. Lähtökohtina vaatimaton agitausta ja max neljän esteen radanpätkiä. Ja nyt tehtiin semmoinen kymmenen esteen pätkä! Ihan putkeen se ei mennyt, mutta täytyy sanoa, että aika ylpeä olin tytöstä.
Radalla ei ollut kuin pari putkea ja loput hyppyjä, mutta aika tai itseasiassa hyvinkin vaikeita kulmia Kian tasoon nähden. Ensin ajattelin tehdä radan osissa, mutta päätin sitten ottaa riskin ja kokeilla kerta rysäyksellä. Popsun kanssa en olisi ikinä edes ajatellut moista silloin, kun vasta aloiteltiin, se olisi raukka ollut aivan ihmeissään moisesta pyörityksesta, mutta Kia on fiksu tyttö ja oppii nopeasti. Kyllähän sekin vähän jäi haahuilemaan ja odottamaan palkkaa välillä, mutta sain sen kuitenkin suht hyvin pysymään radalla ja suoriutumaan esteistä vaikka niitä ohi juoksujakin jokunen tuli.

tiistai 29. huhtikuuta 2008

Kiakin reenaa

Viimeinkin päästiin aloittamaan Kian agireenit ja vitsit, että Kian kanssa on ihana reenata!!
Kia ei ole käynyt kentällä aikoihin ja paljon on asioita unohtunut, esim. keinu jota piti jostain syystä pelätä ja se jouduttiin ottamaan ihan hihnaa apuna käyttäen.
Rengas oli myös vähän hakusessa, mutta pari kertaa kun tehtiin pelkkää rengasta meni se kuin vettä vain. Kia on ihanan nopea hiffaamaan mitä siltä vaaditaan ja pikaiset muistutukset unohtuneista esteistä riittää.
Olin myös yllättynyt siitä miten hyvin tuo irtoaa, vaikka ei olla kuin muutaman esteen pätkiä tehty tähän mennessä.
Tytölle on tokoilusta johtuen vasen puoli tosi tiukassa ja saadaan jonkun verran tehdä töitä, että saan ohjattua Kiaa molemmin puolin.

Tosi paljon on töistä edessä, mutta into on mieletön. Kia on aivan eri luokkaa kuin Poppa, joka on aina käynyt vähän hitaalla ja sille on saanut tahkota asioita tuhanteen kertaan. Ja vauhtia! Sitä tässä tytössä riittää, isäänsä tullut ;)

torstai 24. huhtikuuta 2008

Koiranpäivä

Tänään oli Tuomarinkartanossa koiranpäivä-tapahtuma ja me olimme kymmenen pulin joukolla edustamassa rotua.
Ohjelmassa oli mm. agilitya, tokoa, jäljestystä, näyttelyreeniä ja ratajuoksua. Me olimme antamassa verta Hannes Lohen geenitietokantaa (Obe ja Kia jätti näytteen, Mauri jättänee omansa myöhemmin), joten suurin osa ohjelmista meni ohi meidän jonottaessa ja kun näytteet oli annettu ei enää päästy juoksuttamaan kakaroita vieheen perässä mikä oli suunnitelmana, mutta korvattiin se juoksuttamalla puleja viereisellä pellolla :)

keskiviikko 23. huhtikuuta 2008

Aivot pyllyssä

Miehet! Kyllä ne osaa olla rasittavia!
Poppa hörhöili tänään agireeneissä ihan urakalla. Mistään ei oiken mitään tullut kun mihinkään ei pystynyt keskittymään. Ihan älytöntä haahuilua vaan :x
Ihme jätkä, viime viikolla kun Kialla oli tärpit se sentään meni ihan kivasti, mutta nyt kun juoksut on loppusuoralla jätkä on ihan kuutamolla ja mielessä vaan takapuolet.
Teemana oli irtoamisharjoitukset, mutta eipä niistä juuri mitään käteen jäänyt.

Mauri sentään omasi aivot ja paineli taas aivan tohkeissaan menemään :)
Vuorossa oli rengas ja pussi, sekä tutut hypyt.
Pussi ei ollut yhtään pelottava, mutta pari ohi juoksua tuli tehtyä pallon toivossa. Renkaan idea ei nyt ehkä aivan täysin vielä iskostunut, mutta toivon todella, että Mauri sen hiffaisi toisin kuin ylempänä sadattelemani torvelo ;)

Kia pääsee ensi viikolla aloittamaan reeninsä, kun taas pojat on vapputauolla.


Mauri kävi 21.4. lonkkakuvissa ja lonkat lähti B/C:nä, nyt jännätään lopullista lausuntoa.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2008

Agilitya

Agilityn ulkokausi alkoi ja päästiin pitkästä aikaa reenaamaan!

Poppa on jälleen kerran uudessa ryhmässä ja meillä on uusi kouluttaja. Näin ekalla kerralla tehtiin vaan yhtä rataa parissa osassa. Kouluttaja halusi katsoa vähän koirakoiden tasoa ja jatkossa sitten pureudutaan niihin ongelmakohtiin ja niitähän meillä riittää. Pahimpina rengas ja A.
Viime syksynä A alkoi sujumaan kun aloitin targetin käytön, mutta nyt unohdin targetin kotiin ja A:lla oli sitä vanhaa tuttua hipsuttelua alaspäin. Kontaktit kyllä tulee otettua tosi hyvin, mutta aikaa menee tuntikaupalla kun Poppa hiipii.
Muuten reenit meni ihan hyvin ottaen huomioon, että kotiin jäi tärppipäivillä oleva Kia ja, että ohjaaja on kyvytön ohjaamaan..

Popsun jälkeen vuorossa oli Mauri. Maurihan ei ole kuin kerran viime kesänä käynyt agikentällä ja silloin otettiin keppejä, puomia ja putkea joten aivan tyhjästä lähdettiin liikkeelle.
Ensin oli vuorossa hyppy jota yritettiin targetilla, mutta kun poika ei niin hurjasti lihapullasta kiinnostunut, vaikka ne toki käytiin syömässä niin otettiin pallo käyttöön ja johan tuli jätkään vauhtia! Pallo on vaan niin parasta Maurin mielestä :)

Sitten kokeiltiin putkea joka silloin kesällä ekaa kertaa oli vähän jänskä ja sitä se oli nytkin ekalla kerralla, mutta kun putken läpi juoksemisesta sai pallon palkaksi meni seuraava kerta jo niin vauhdilla, että hyvä kun itse ehdin toiseen päähän naperoa palkkaamaan.

Lopuksi vielä kepit, jotka meni kivasti, ja innokkaasti.

Ihan mahtava into reenata tuon naperon kanssa, kun se tekee kaiken niin kovin tohkeissaan :)

Kiankin reenit olisi alkanut tällä viikolla, mutta juoksujen takia jouduttiin heti alkuun jättämään reenit väliin.

keskiviikko 2. huhtikuuta 2008

Hallittavuustesti

Mauri ja Kia kävi tänään agilityn hallittavuustestissä. Sen verran hyvin sujui, että molemille on reenipaikat tiedossa ja nyt vain odotellaan, että reenit alkavat! :)

Kia oli testissä niinkuin voi odottaakin kiltisti ja kuuliaisesti ollen kuitenkin ihan innoissaan. Luuli raukka olevansa tokoreeneissä, kun ei kentällä ollut esteitä lainkaan :D

Mauri sen sijaan keksi, että paikoillaan ei voi olla ja kyllä se muutenkin vähän sekoili. Huomasi selkeästi, että ei olla käyty aikoihin missään kimppareeneissä, kun kovasti olisi jätkä ollut leikkimään menossa. Vaan onneksi pallo saa moiset ajatukset unohtumaan ja selvittiin kunnialla testistä.

Innolla jo odotan reenejä, mutta en matkustamista kolmen pulin ja häkin (jota vedän kaljakärryillä) kanssa bussissa ja metrossa :o

tiistai 1. huhtikuuta 2008

Xena

Meillä piipahti pääsiäisenä kerrytyttö Xena 4kk hoidossa. Aivan mahtava pakkaus! :)
Mauri rakastui tyttöön heti, ja ensimmäinen päivä meni Xenaa kovasti rakastaessa. Isot ei juurikaan pennusta välittänyt ja Xena arvosti vanhempiaan ja jätti ne ihan rauhaan.
Mauri tuo Spidermanimme sen sijaan sai tietää Xenan mielipiteen ja tyttö veteli Mauria pataan :D Xena innostui körmyyttämään Mauri niin paljon, että Maurilla meni hermo ja kun pikkumies ei saanut rähistä tytölle takaisin, tyytyi jätkä mököttämään. Yhden päivän tuo pieni mies jaksoi mököttää. Xena kovasti yritti saada Mauria leikkiin mukaan, mutta Mauri ei ollut neitokaista huomaavinaankaan. Uskomatonta kuinka suuri rakastajamme saattoi olla niin kylmänä häntää heiluttavalle nartulle :o
Yhden päivän mökötettyään kakarat oli taas kavereita ja painit sen mukaisia :)

Kaiken kaikkiaan sujui varsin hienosti, ja jälleen kerran voi vaan hämmästellä sitä miten hyvin pulilaumaan voi täysin vieraan koiran ottaa :)





Kimppakuvaakin yritettiin, mutta..

maanantai 17. maaliskuuta 2008

Tampere kv 15.3.2008

Emäntää ahisti koko näyttely ihan hulluna, mutta onneksi aivan suotta!
Ennen näyttelyä oli siis projektina saada Maurin pörrökarva vähän laskeutumaan ja siksipä poika pääsi öljykylpyyn. Joku sitten innostui öljyn kanssa ja sitä lipsahti suhteellisen reilusti, ja Mauri oli aivan kammotavan näköinen rasvatukkansa kanssa! Eipä auttanut muuta kuin pestä poika vielä pariin otteeseen, että saatiin karva taas jonkinmoiseen kuntoon, mutta siitä huolimatta olin varma, että meidät nauretaan kehästä pihalle, omaan silmään jätkä näytti niin totaalisen hölmöltä kun ero oli niin suuri entisen pörrökarvan ja tämän nykyisen öljykarvan välillä.
Kaikesta öljyilystä huolimatta Mauri pärjäsi varsin loistavasti ja nappasi ensimmäisen sertinsä ollen PU4! :) Tuomarina oli Alain Pecoult Ranskasta.
Kuvaa ei valitettavasti ole Maurin uudesta luukista, kun kellään ei ollut kameraa matkassa.

Kiitos taas Lunalle ja Mikalle kyydeistä ja ystäville kivasta päivästä ja onnittelut kaikille menestyneille! :)

maanantai 3. maaliskuuta 2008

Hakuilua

Tänään käytiin taas aamusta hakumettässä ja tällä kertaa Mauri irtoili minusta jo ihan kivasti. Risteili maalimiehien väliä jo varsin tottuneesti ja vain pari kertaa kävi moikkaamassa mua.
Pari pistoakin Mauri teki jotka päätettiin toteuttaa niin, että Mauri näki maalimiesten piiloutumisen, kun epäiltiin ettei se vielä vieraan perään lähde ja ihan hyvä niin sillä vaikka Mauri ihmisistä tosi paljon tykkääkin, niin onhan se nyt vähän hölmöä lähteä hakemaan jotain tuntemattomia tyyppejä metsästä, kun emäntä seisoo vieressä ;)

Reenien oikeaoppisuudesta ei ole mitään tietoa, mutta pääasia että hauskaa on :)

keskiviikko 27. helmikuuta 2008

Mauri yx vee!!!!

Mauri Antero Spiderman täyttää jo vuoden! Isot onnittelut karvapallolleni!
Kovasti olen tyytyväinen siihen, että pikku-ukko meille jäi. Mauri on varsin lungi kaveri, ei paljoa ressaile vaan mennä hömpsöttää :) Itsepäisyyttä löytyy mikä on näinä päivinä huomattavissa joka päivä, kun karvaa revitään auki :x

Lisäilen kuvia sankarista kunhan niitä ehditään napsimaan.

maanantai 25. helmikuuta 2008

Mauri hakumetsässä

Päästiin Maurin kanssa kokeilemaan hakuilua työkaverin reeneihin. Puuha oli molemmilla ihan uutta, mutta mukavaa oli vaikka mistään ei mitään tajuttukaan :D
Maurin kanssa otettiin lähinnä makkararinkiä. Katsottiin, että kuinka kauaksi pikkumies irtoaa musta vieraiden perään.
Alkuun vaan pari metriä ja sitten vähän pidempiä matkoja. Kovin pitkälle Mauri ei lähtenyt ja aluksi kävi jokaisen namin haun jälkeen kiertämässä mun kauttani ennen kuin taas riensi seuraavalle namiapajalle.. Lopulta saattoi jo risteillä useamman metrin päässä vieraiden ihmisten väliä namia hakiessaan.
Aika nopeasti into lopahti, ja ehkä hieman liian pitkään otettiin näin ensimmäisellä kerralla, mutta tietääpä sitten ensi kerralla lopettaa silloin kun pikkumies vielä innoissaan juoksentelee ihmisten väliä.

Lopuksi käytiin vielä lenkillä ja kotimatkalla oli yksi väsynyt pulimies joka nyt odottaa emännän töistä pääsyä, että pääsee eroon metsästä hankkimistaa risuista.
Samalla täytyy taas Maurin karvaa repiä auki, se takkuuntuu hirmu vauhtia ja päähän onkin ihan yks kaks tullut ihka aidot rastat :o Jalkoihin ja masuun on tullut rastat kuin itsestään, mutta poskivillat, kyljet ja villapöksyt vaatiikin sitten enempi työtä.

Agilityn alkeiskursille on ilmoittauduttu ja nyt vaan jännätään, että mahdutaanko mukaan!

sunnuntai 27. tammikuuta 2008

27.1. Turku KV

Piipahdettiin Maurin, Lunan ja Kicsin kanssa Turussa, ja aikataulun petettyä pahasti visiitti todellakin jäi piipahdukseksi. Perillä oltiin siis hurjat 15 min ennen kehän alkua ja poiskin päästiin ajoissa lähtemään.

Mauri ei edelleenkään tajunnut näyttelystä mitään vaan oli ihan innoissaan tytöistä tai noh kaikesta :D

Päivän saldo oli EH joita tuomari jakeli enempikin. Hyvä arvostelu ja hyvä mieli.

Lunalle kiitos seurasta!