maanantai 27. huhtikuuta 2009

Tytöt

Käytiin tyttöjen kesken lenkillä. Kia juoksi kepin perässä ja Ralli Kian perässä :D Projekti Rallista kuvia ei tunnu onnistuvan. Ipana on niin sukkela liikkeissään, että suurinosa kuvista on pelkkää suttua..

Hetken malttoi istua



mutta sitten piti taas mennä



sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Hallintaa!

Otin Kian ja Maurin ja lähdin reenaamaan ja päivän teemana oli hallinta. Päätin saada Maurin ruotuun ja seuraamaan. Yllätys oli suuri kun mies teki työtä käskettyä :o Viime kertainen simputus siis tuotti tulosta ja jätkän päässä todistetusti jotain pysyykin. Otettiin vaan muutama pätkä sillä asenteella, että mitään ylimääräisiä hölmöilyitä ei sallita. Ihan aluksi yritti pari kertaa pomppia päin, mutta tiukka ärähdys ja pomppu loppui alkuunsa. Hyvällä kontaktilla ja oikeassa kohdassa seuraa. Tarvitsisi saada joku katsomaan miltä näyttää, itsestäni tuntuu, että takapää vähän heittää..

Kiaakin joutui vähän muistuttelemaan siitä, että kun töitä tehdään niin tehdään niitä töitä mitä minä sanon eikä sitä mitä itse haluaa. Kian on taas niin innoissaan reenaamisesta, että tuppaa tarjoamaan yhtä jos toista, eikä oikein malta kuunnella. Simputusta siis sillekin ja johan alkoi taas toimimaan :D

Poppa ja Ralli sai tyytyä lenkkeilyyn ja luoksetulo harjoituksiin :)





perjantai 24. huhtikuuta 2009

Kevät tuli.. puli puli..

Lorun pätkä jota varmaan kukaan pulin omistaja ei ole koskaan kuullut.. Mutta niin se on vaan kevät tullut!

Meillä lauma hakee vielä muotoaan. Mitään suurempaa ongelmaa ei ole, mutta aina se ottaa aikansa ennenkuin kaikille se oma paikka taas löytyy. Koko porukan kanssa lenkkeilyt hoidetaan joko metsässä tai aamuvarhain tai yömyöhään, ihan turha lähteä menettämään hermojaan koko poppoon kanssa.

Ralli kasvaa kohisten ja on aikas mukava tapaus :) Ollaan naksuteltu ja tyttö tykkää puuhastella. Luoksetulo toimii tällä hetkellä varsin hyvin, ohitukset sujuu mallikkaasti kunhan nakkia on tarpeeksi matkassa.

Kia on ilmottu tokokokeisiin, vielä pitäisi toiseen ilmoittaa.. Saapa nähdä kuinka onnistun taas ennen kokeita tyrimään jotain, tällä hetkellä reenit sujuu hyvin ja Kia itseasissa innostuu pelkästä treeniliivin pukemisesta niin paljon, että viimeksi reeneihin lähdettäessä seurasi koko matkan bussipysäkille, ei hassu ymmärtänyt ettei reenit vielä alkaneet :D

Maurikin innostuu.. Siinä määrin, etten tiedä yhtään mitä sen kanssa pitäisi tehdä. Hallinta ongelmia siis. Jätkä kuumenee niin paljon, ettei varmaan koskaan opi seuraamaan kolmea askelta enempää, kun ohjaajaksi on siunaantunut tälläinen tumpelo :/

Poppa jännittää pääseekö ageilemaan, kuin myös koko muu bändi. Hyvältä ei tällä hetkellä näytä, mutta toivotaan, että saataisiin reenipaikat!



keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Pulit Sellossa

Pulit-yhdistys ( http://personal.inet.fi/yhdistys/pulit/index.htm ) piti Sellon Faunattaressa rotuesittelyn 21.3. Paikalla oli eri-ikäisiä puleja pennusta mummuun. Omasta porukastani mukaan pääsi Popsu (tai joutui) ja Ralli. Ralli oli kuin kala vedessä, oletin sen vähän edes hämmästelevän ostoskeskusken vilinää, mutta vielä mitä kakara tömisteli sisään muina pentuina :)
Poppa tuttuun tyyliinsä meinasi tehdä uukkarit, kun näki kasan puleja :D Jostain syystä se ei ole vieläkään suostunut kestämään puli-tapahtumia, se ei joko tiedä olevansa puli tai ei pidä muita puleja puleina. Hyvin se kuitenkin hoiti velvollisuutensa vaikkei järin tilanteesta nauttinutkaan. Toki rapsuttelut kelpaa, mutta lasten halailut ei niinkään, mutta mitä sitä ei puli kestäisi rodun edustamisen eteen ;)
Kaikki pulit käyttäyi mallikkaasti ja hyvää työtä tehtiin yhdistyksen ja ennenkaikkea rodun eteen :)
Alla Heidi Valon ottamia kuvia tapahtumasta.


Poppa relaa




Rapsuteltavana ja ei kuvia kiitos ;)


Lapsi leikitti Rallia vai toisinpäin?