perjantai 13. maaliskuuta 2009

Rallin elämää

Niin naperon nimeksi tuli sitten Ralli. Nimeä pohditiin Rallin hakureissulla Hanniksen ja Nooran kanssa pennun nukkuessa koko kotimatkan. Noora vähän varoitteli, että siitä sitten tulee nimensä veroinen, mutta siitä huolimatta Ralli kuulosti niin hyvältä. Olisi vain pitänyt uskoa Nooraa, Ralli tosiaan on nimensä veroinen :D

Isot pulit otti Rallin hyvin vastaan. Kävivät nuuskasemassa ja sen jälkeen alkoivat kantaa lelujaan eteeni, että leiki nyt kun olet koko illan ollut poissa. Ralli alkuun kauhistui kun isot haukkuivat ja juoksi nurkkaan piiloon, sieltä sitten omaa vauhtiaan tuli tutkimaan paikkoja ja lopulta väsähti viereeni.
Ulkoilu isojen kanssa oli alkuun myös aika jännittävää, kun nuo isot juoksevat niin vauhdilla eivätkä ihan hirveästi pieniä koiranpentuja väistele :D Äkkiä Ralli kuitenkin oppi, että eivät pahalla päin juokse ja nyt jo väistelee ihan sujuvasti.

Rokotuksillakin käytiin ja Ralli matkusti ensimmäistä kertaa bussilla. Pää pyöri kuin väkkärä, vaikka väsykin painoi kun ennen lähtöä riehuttiin kotona vaikka kuinka kauan. Rokotusta Ralli ei edes huomannut, kun sai syödä kissanruokaa :)

Viime viikonloppuna olikin sitten taas jännät paikat kun suunnattiin ysäväni luokse jonne mentiin istumaan iltaa isommalla porukalla. Paikalla oli Kia ja Rallin lisäksi kaksi mustaterrieriä, kaksi berniä ja yksi kerryterrieri - kaikki narttuja.
Ralli sai shokkihoitoa kun Rumba 11kk mustis olisi kovasti halunut tehdä tuttavuutta naperon kanssa. Ralli pääsikin sitten ensin sisälle isojen jäädessä pihalle.




Sisällä piti tehdä kaikkea kiellettyä, kuten repiä sohvalta vilttiä, repiä karvamattoa ja karvatyynyä, kantaa kenkiä yms. yms. Sisältä saadulla itsevarmuudella pystyikin sitten kohtaamaan isot koirat uudella tarmolla. Ja ei aikaakaan, kun Ralli jo vipelsi isojen joukossa. Rumba oli kyllä edelleenkin hieman pelottava, se kun olisi kovasti halunnut nyrkkeillä Rallin kanssa, ei hassu ihan ymmärrä kokoaan :D

Kun isot koiratkin sitten pääsi sisään oli Ralli ihan sitä mieltä, että hiiteen täältä. Vain pienet koiranpennut saa olla sisällä! Tuli sitten harjoiteltua rauhoittumistakin.

Alla iso kasa kuvia koko porukasta sunnuntai aamulta.


Kia nauttii lumikylvystä



Rallia ei Rumba enää yhtään pelota



Eikä Morrisonkaan




Metsurin puuhia



Ralli rallattaa




Pienen luun kimpussa




Kia ja uskollinen ihalijansa Xena





Kuvat Henni Lehtiranta.


Ralli sai tuon viikonlopun aikan niin roimasti itseluottamusta, että enää ei tarvitse paljoa meikäläistä kuunnella. Ulkona voi ihan hyvin mennä minne haluaa (lähinnä ihmisten luokse), tai jäädä istua töröttämään paikoilleen jos ei suunta miellytä. Ollaankin harjoiteltu luoksetuloja ja naksuttimeen ehdollistamien on aloitettu.
Kia mokama vaan aloitti juoksunsa roimasti myöhässä ja se sotkee nyt hieman kuviota, aikaa kun on vaan rajoitettu määrä.

tiistai 3. maaliskuuta 2009

Maurin lahja

Mauri täytti 28.2. kaksi vuotta ja tässä on pojan synttärilahja.

Terrun Luhawn, Maurin oma tytär siis.