maanantai 6. elokuuta 2007

Pulimania blogimania

Päätin sitten minäkin tämmöiseen touhuun ryhtyä :o Saapa nähdä kauanko innostusta riittää..
No, mutta jospa sitä silloin tällöin saisi pulien kuulumisia kirjoiteltua ylös.

Kiirettä on pitänyt viime päivät. Lauantaina oltiin hyvinkäällä juoksemassa kilpaa roturacessa ja kivaa oli! Tai Popsuhan vaan meikäläisen puleista juoksi, ja oli mokoma vielä kaikista hitain puli :o jäi vähän ennen maalia töllöttämään muita tiimiläisiä jotka hengasi radan vieressä, selityksen makua vai? Noh ensi vuonna uusiksi katotaan sitten mitä selityksiä saadaan keksiä.

Kiakin tuli sitten kotiin mammalomalta, ja elämä kolmen pulin kanssa on ollut pelottavan helppoa! Eihän tämä oikeasti näin kivuttomasti voi sujua??
Ainut mikä tökkii on toisten koirien ohitukset remmeissä, ja siinäkin pahimpana on Popsu! Ei se mitään tee, mutta mokoma yrittää ettei muka tarttis olla kuulolla, kun nuo pienemmät kerta ovat pahasti tiellä.
Noh, eiköhän sekin siitä saada sujumaan ajan kanssa.

Tänään oltiin sitten koko päivä ulkona. Puolenpäivän aikaan lähdettiin ja vasta kahdeksan aikaan kotiuduttiin, on ollut suhteellisen rauhallinen ilta noiden pulien osalta :D

Jokunen kuva tältä päivältä






Ei kommentteja: