lauantai 28. joulukuuta 2013

Vuosi 2013 purkkiin

07.12.2013 Scarlett kävi Tukholmassa Ruotsin Voittaja-13 näyttelyssä pärjäämässä, PN2, sert, vara-cacib sekä Ruotsin muotovalio! Onnea ja kiitos Luna ja Olli! Samalla reissulla myös Benji-iskä valioitui Ruotsiin ja olipa vielä ROP!
Scarlett osallistui myös Helsinki Winner 2013 näyttelyyn saaden EH:n, tuomarina oli Peter Harsanyi.


07.12.2013 Laumamme sai uuden vahvistuksen saksanpaimenkoiran muodossa. Tästä pikku kaverista joka on virallisesti Thiarco Hetsonen toivotaan tulevaisuudessa suojelukoiraa :)

Hukka

10.12.2013 Ralli täytti 5-vuotta ja synttärilahjaksi Ralluskapalluska sai sterilaation. Leikkaus sujui hyvin kuin myös toipuminen. Nyt toivottavasti saamme jatkuvasti iloisen Rallin jonka elämää ei paina valeraskauden taakka ja siitä johtuvat masennuskaudet!

Monen ilmeen Ralli :)


 20.12.2013 Ikävempiä uutisia on sitten Hertan saralta joka alkoi ontumaan ja ontumisen syytä tutkittiin jonka jälkeen syötettiin kipulääkekuuri ja pidettiin levossa, mutta kun se ei auttanut päätettiin Hertta operoida. Röngtenkuvista ei ihan selvinnyt vian aste ja pelättiin siellä olevan ristisiteitten rikki sekä nivelkierukassa vaurioita. Leikkauksessa kuitenkin todettiin ristisiteitten olevan kunnossa joten nivelkierukasta poistettiin vaurioitunut osa ja näin leikkaus oli huomattavasti pienempi mihin oli varauduttu ja mikä parasta toipumisaika on siitä syystä lyhyempi.

24.12.2013 Hyvää Joulua!

Ylärivi vasemmalta: Ralli, Kääpiö, Kia. Alarivi vasemmalta: Hertta, Kaaos, Sotku, Hukka, Vanja ja Popsu.

Facebookissa kiersi piparihaaste jossa koirien oli tarkoitus pitää piparia suussa sitä puraisematta ja pitihän meidänkin sitä kokeilla! :D Popsu, Hertta, Vanja ja Kaaos hotkaisi piparin heti, Ralli taas päätti murustaa piparin pönttöönsä ja Hukka taisi olla sen verran hämmentynyt, että kuva ehdittiin saamaan :D Sotkulla on pipari suussa vaikkei sitä juurikaan näy. Joten Kia ja Kääpiö voitti tämän haasteen ehdottomasti! :)
Klikkaamalla suuremmaksi

Kiitoksia kaikille jotka olette olleet laumamme matkassa kuka milläkin tapaa ja kaikkea hyvää vuodella 2014! Ensi vuosi alkaakin meillä vauhdikkaasti ensin Kääpiön agikisoilla ja koko Voittaja-pentueen terveystarkastuksilla.



Ei kommentteja: