keskiviikko 19. elokuuta 2009

Kesän kuulumisia

Huh, kesä ohi ja päivitykset jälleen jäännyt vaikka kaikenlaista on touhuttu.
Itselläni alkoi loma juuri paimennusleiriä ennen. Mahtava leiri - mahtavat pulit! Itse leiristä tulee tarkempaa raporttia myöhemmin..

Rallin kanssa piti ahkerasti käydä mätsäreissä reenaamassa erkkaria varten, mutta tasan yhdessä ehdittiin käydä :o Tai kyllähän me muutamassa käytiin, mutta ei osallistuttu kun kakara satutti jalkansa ja ontui sitä hyvän aikaa. Sai sen juuri erkkariin kuntoon ja harjoittelemattomuudesta huolimatta esiintyi hienosti.
Erkkarissa oli mukavaa juoksuisista tytöistä huolimatta. Juhlaillallinen ja tuomareiden mielipiteet olivat myös mielenkiintoisia, varsin puheliaita ja miellyttäviä miehiä.

Kian kanssa ei saavutettu tämän vuoden tavoitetta, eli sitä koularia alosta.. Juoksut, jälleen kerran :/ Täytynee ensi vuonna jo heti keväästä ilmota se ja ehkäpä jopa Rallikin..
Ralli on käynyt pentukoulussa pariin otteeseen ja ollaan saatu paljon kehuja, hyvästä perusasennosta ja seuraaminen on hyvällä mallilla. Paljon on vielä töitä, mutta jos tähän malliin jaksetaan niin voisi koeuran korkata ensi kesänä, mutta ei nyt luvata liikoja, kuten sanottu paljon on töitä ja asioita joita ei olla vielä edes kertaakaan kokeiltu.

Molemmat tytöt juoksivat loman aikana, suunnilleen samoihin aikoihin - mikä helpotus minulle ja pojille, ei tarvinnut montaa viikkoa ulkoiluttaa koiria kahdessa osassa eikä pitää niitä erillään.

Pojat on saaneet nauttia kesästä ja koheltamisesta. Maurin kanssa piti ottaa tiukka reenikuuri, mutta se ikään kuin jäi helteiden ja loppuloman eristämisen vuoksi.. Ja edelleen vaikka se onkin paremmin näpeissä, se on niin paljon vaativampi kuin yksikään muu pulini, että saa nähdä saadaanko sen kanssa koskaan mitään aikaiseksi..

Pojat ja poikien kokoinen lelu - tytöt ei tajuu




2 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Mitä - etteikö muka päivityksiä : ) Aurinkoista viikonloppua!

Nina Kauhanen kirjoitti...

No heti piti :D